Learn. Lead. Innovate.

Learn. Lead. Innovate

sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Uusille ylioppilaille !


 JUHLAPUHE


Arvoisa juhlaväki

 ”Ei voi olla niin, että opiskelija lähtiessään yliopistosta olisi ratkaissut kaikki tieteen ja elämän   

arvoitukset. Riittää, että hän on ratkaissut yhden, siinä tapauksessa, että hän on ratkaissut sen itse”.

Näin tokaisi kansallisfilosofimme J.V. Snellman akateemisesta opiskelusta vuonna 1840.

 

Tämä asia on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Tekoälysovellus Chat GPT on ihmetyttänyt

akateemisia piirejä viime vuoden aikana. Tekoälysovelluksen avulla on pystynyt tuottamaan

asiatekstejä, ideointia, laskuja ja jopa koodaamista todella helposti eri kielillä. Sovellus voi

helpottaa joitakin kirjoitusprosesseja, mutta siihen sisältyy vakava ongelma. Algoritmien tuottama

teksti ei ole sinun omaasi vaan joidenkin muiden tekstejä ja ajattelua. Kyse on siis plagioinnista

ja toisten tekstien kopioinnista. Tämä pitää muistaa hyödyntäessä tekoälypohjaisia

sovelluksia. Tekoäly on hyvä renki, mutta huono isäntä. Oppiminen on jotakin ihan muuta.

 

Muuramen lukio osallistui ensimmäistä kertaa Keski-Suomen korkeakouluviikolle. Viikon aikana

lukion kakkosluokkalaiset suorittivat haluamiaan korkeakouluopintoja Jyväskylän yliopistossa,

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tai Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Valittavana oli

kymmeniä eri alojen peruskursseja. Korkeakouluviikko madaltaa opiskelijoiden kynnystä

korkeakouluopintoihin ja tekee tutuksi eri aloja laajasti. Ehdottomasti jatkoon.

 

Syksyllä alkanut Erasmus+ yhteistyö hollantilaisen Lentiz Reviumlyceumin kanssa sai jatkoa

keväällä. Liikuntatutorit ja School on the Move hanke järjestivät liikunnallista toimintaa

vierailemme talvisessa Suomen luonnossa. Toinen Euroopan Unionin rahoittama opintoretki

suuntautui eurooppalaisen vallan ytimeen Ranskan Strassbourgiin. Siellä tutustuimme Euroopan

parlamenttiin ja Euroopan neuvostoon. Eurooppalaiselle rauhanomaiselle arvomaailmalle ja

kansainväliselle dialogille on tänä päivänä kysyntää. Lukuvuoden aikana saimme kansainvälisiä

vieraita mm. Uzbekistanista ja Vietnamista. Toimintakulttuurimme kiinnostaa myös maailmalla.

Laadusta seuraa aina jotakin.

 

Yrittäjyydessä elimme juhlavuotta. Lukion työosuuskunta Kisälli täytti kunnioitettavat 20 vuotta.

Kutsuimme Kisällin talousvastaavat, hallituksen jäsenet sekä Innolan Duuniringin valmentajat

vuosien varrelta juhlakahveille. 20 toimintavuoden aikana Kisälli on toiminut upeana yrittäjyyden

oppimisympäristönä muuramelaisille nuorille. Jos uskoo asiaansa, pienestä voi kasvaa jotakin

suurta. Kisälli on tarjonnut sadoille opiskelijoille työtilaisuuksia ja oppeja. Liikevaihtoakin on tuona

aikana kertynyt hulppeat 285 000 €. Yrittäjyytemme kukoistaa.

 

Kestävän kehityksen sertifikaatti uusittiin taas onnistuneesti. Kolmen vuoden aikana kehitystyötä

tehtiin kolmessa teemassa : vastuullisemmassa ruokahuollossa, nuoria lähellä olevassa

vaatetusteollisuudessa sekä runsaasti luonnonvaroja kuluttavassa matkailuteemassa. Pienetkin

askeleet näissä kolmessa parantavat luonnonympäristön tilaa ja elämisen edellytyksiä maailmassa.

Uudeksi kolmivuotisteemaksi valittiin arvostus ; luonnon, elinympäristön, kouluyhteisön, toisten

ihmisten ja itsensä arvostaminen. Asenteet, tunteet, toisten kohtaaminen ja yhteisöllisyys liittyvät

aina läheisesti arvostuksen teemaan. Hyviä - tavoittelemisen arvoisia asioita kaikki.

 

Alumnit eli entiset opiskelijat ovat meille hyvin tärkeä osa yhteisöämme. Vuonna 2001 aloittaneet

opiskelijamme pitivät lukion ensimmäisen luokkakokouksen. 01C ryhmänohjaajana osallistuin

tuohon kokoukseen. Oli hieno huomata miten nuoret olivat päässeet elämässään eteenpäin : oli

 

perheitä, lapsia, upeita työpaikkoja ja titteleitä, mutta silti ihmiset ja perusluonne olivat entisellään.

Totesimme yhdessä, että 22 vuotta on kulunut nopeasti. Kaikki on muuttunut, mutta silti ei mikään.

Jännä juttu sekin.

 

Jos alumnit ovat meille tärkeitä, niin ovat entiset kollegatkin. Matematiikan ja fysiikan lehtori

Hannu Reijonen istuu nyt viimeistä kertaa kevätjuhlassa. Siirryt varhennetun eläkkeen kautta

nauttimaan ansaittua eläkettä. Nautit laajaa arvostusta opiskelijoiden ja kollegoiden keskuudessa.

Sinun ja opiskelijoidesi välille on muodostunut lämmin suhde, se on parasta opettajuutta. Kiitos

yhteisistä työvuosista.

 

Tulevien ylioppilaiden kanssa olemme kokeneet paljon yhdessä. Olemme käyneet ulkomailla,

eduskunnassa, EU parlamentissa, tehneet töitä porukalla ja ottaneet vieraita vastaan. Olemme olleet

enemmän kollegoita ja työkavereita kuin opettajia ja opiskelijoita. Minusta tämä tasa-arvoisuus on

ollut hienoa ja ehdoton rikkaus. Meillä on paljon yhteistä jaettavaa ja muisteltavaa. Muistan

lämmöllä penkkaripäiväänne kun valitsitte keskuudestanne Vuoden tsempparia, Vuoden

muusikkoa, Vuoden taiteilijaa, Vuoden urheilijaa tai Vuoden työmyyrää jne. Ne kaikki ovat totta.

Teissä on runsaasti potentiaalia ja mahdollisuuksia mihin vain. Hyödyntäkää taitonne ja olkaa

edelleenkin rohkeita ja luovia. Älkääkä unohtako lasta itsessänne.

 

Hullutelkaa. Se on luovuuden elinehto.

 

Kiitos ja hyvää jatkoa elämäänne!

 

Aki Puustinen

Rehtori / Muuramen lukio

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti