Learn. Lead. Innovate.

Learn. Lead. Innovate

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Onnea ylioppilaat, Suomi 104 vuotta ja Muurame 100 vuotta !

JUHLAPUHE 

 Arvoisa juhlaväki 

Tänään juhlimme uusia ylioppilaita ja 104 vuotiasta Suomea sekä 100 vuotiasta Muuramea. Suomen ja myös Muuramen taival agraarisesta maatalousyhteiskunnasta maailman kehittyneimpien maiden ja kuntien joukkoon on ollut huikea. 

100 vuotta sitten Suomi ja Muurame olivat nykytermein kuvattuina kehitysmaita. Leimaa-antavaa näille molemmille paikoille oli korkea syntyvyys, mutta myös korkea lapsikuolleisuus, lyhyt elinajanodote sekä palvelu- ja elinkeinoelämän kehittymättömyys. Näistä päivistä molemmat ovat tehneet sen kuuluisan tiikerinloikan. 

Sadassa vuodessa niin Suomi kuin Muuramekin ovat nousseet monella mittarilla asuinpaikkojen aateliin. Suomi on koulutuksen mallimaa maailmassa ja sitä on myös kotikuntamme Muurame. Muuramessa asuu Suomen 6. koulutetuin väestö. Joinakin vuosina Muuramessa on ollut mm. insinöörejä toiseksi eniten heti Espoon jälkeen. Korkeaan koulutustasoon on myös lukion vastattava laadukkaalla ja korkeatasoisella opetuksella. Siinä olemmekin onnistuneet mainiosti. 

Suomi pärjää hyvin teollisissa innovaatioissa ja myös lukio on ottanut pitkiä askeleita digitalisaation edistämisessä. Näitä digiloikkia ovat olleet Lukiolaiskannettavat, oppimateriaalien sähköistäminen ja erilaiset opetusteknologia hankkeet kuten virtuaalitodellisuus ja tekoäly. Huomion arvoista on se, että mm. nobelistien innovaatiota tutkittaessa rationaalisuus, kovat tieteet ja tieto ovat loistaneet poissaolollaan tai niitä on ollut vähän. Sen sijaan kehollisuus, tunne ja luova potentiaali ovat olleet ne keskeiset elementit uuden synnyttämisessä. Olemme lukiolla onnistuneet yhdistämään nämä kaksi : kovan ja pehmeän puolen. Teimme syksyllä tekoälypohjaisen laadulliseen analyysiin pohjaavan hyvinvointi- ja jaksamiskyselyn kummiyritys Aiwo Digital Oy:n kanssa. Tämä analyysi antaa meille täysin uutta dataa ja informaatiota sekä tilannekuvaa lukion yhteisön hyvinvoinnista. 

Olemme miettineet paljon viime aikoina mitä on hyvinvointijohtaminen? Siinä keskeistä on ilmapiirin merkitys – on sitten kyseessä lukio, kunta tai valtio. Ilmapiirin ja hengen vaikutus onnistumiseen voi olla jopa 30%. Urheilijat tietävät tämän varsin hyvin. Jos yhteisöllinen toimintakulttuuri tukee liikunnallista pedagogiikkaa ja ajattelua, on mahdollista päästä hyvinvoinnissa eteenpäin. 

Hyvinvoinnista on lyhyt matka hyvinvointivaltioon, jota Suomikin on. Tämä on ehkä se Suomen suurin innovaatio koskaan. Hyvinvointivaltiosta saamme nauttia joka päivä, ilmaisen opetuksen, kouluruoan, terveys- ja sosiaalipalveluiden sekä liikuntapalveluiden kautta. Nämä kaikki palvelut ovat Muuramessa erinomaisella tasolla. Pidetään tästä kiinni, niin meidän kaikkien on hyvä elää turvallisessa ja itsenäisessä Suomessa ja Muuramessa. 

Ja sitten päivän tärkeimpään teemaan - teihin hyvät abiturientit. Tulevista ylioppilaista meille jäi hyvin myönteinen kuva. 

Mauri : Harmi kun Mauri ei päässyt paikalle tänne lakkiaisjuhlaan, mutta isänmaata on puolustettava arkena ja pyhänä. Mauri toimi lukion hovivalokuvaajana vuosia ja ottamasi mestariteokset mm. lukion metsäretkeltä ovat edelleen käytössä kuvituskuvina. Olit mukana aktiivisesti myös VR ja tekoälyhankkeissa. Rakkaasta harrastuksestasi tulee ilmeisesti myös ammattisi, jonne olet hakeutumassa armeijan jälkeen. 

Eelis : Sinulla on hyvä asenne työntekoon. Jaksoit tehdä töitä lukiotyön ohella mm. Riihivuoressa. Säilytä tuo tärkeä asiakaspalveluasenteesi myös jatkossa. Sinulla oli aina aikaa muutamalle sanaselle kiireisen työn lomassa. Sanotaan, että kaiken voi oppia paitsi asennetta. Sinulla on se jo valmiina. 

Maria : Sinulla on iloinen ja pirtsakka ote elämään ja koulunkäyntiin. Toit positiivisuuttasi myös lukion opiskelijakunnan hallitukseen, jossa toimit jäsenenä. Edustin hienosti lukiota Ylen radiolähetyksessä uusille ylioppilaille ja nostit esiin yhteisön ja ihmiset. Säilytä tuo valoisa suhtautumisesi uusiin asioihin. Olen kuullut, että olet suuntaamassa hieman kauemmas uusiin haasteisiin. Onnea sillekin tielle. 

Niilo : Olet liikunnallinen tyyppi. Tiedämme, että liikunnan ja oppimisen liitto on keskeinen. Hyvä liikunnallinen harrastus auttaa tekemään suunnitelmia, kestämään pettymyksiä ja yrittämään uudelleen. Muistan sinut Muuramelaisen etusivulta vuosi sitten kun kehuit lukiotamme sanomalla : Muuramen lukion on vaatimattomasti paras. Kiitos noista lämpimistä sanoistasi. 

Kiitos teille kaikille näistä yhteisistä vuosista ja toivon menestystä jokaiselle elämässänne. Oikein hyvää joulunodotusta ja itsenäisyyspäivää kaikille !

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Onnea uusille ylioppilaille !

 



Hyvä juhlaväki,

Minulla on ilo ja kunnia toivottaa teidät tervetulleiksi Muuramen lukion lakkiaisjuhlaan.

Tänään ylioppilaslakin saavat 73 uutta ylioppilasta. Poikkeuksellisesti lakitus tapahtuu ryhmänohjausryhmittäin pienissä ryhmissä ja ilman yleisöä striimattuna. Ainoastaan 2 vierasta / lakitettava on täällä paikan päällä. Lämpimästi tervetuloa!

Uudet ylioppilaat, onnea saavutuksenne johdosta. Olette tänään painaneet päähänne ylioppilaslakintunnustuksena uurastuksesta ja todisteena saavutuksesta. Omasta ja opettajakunnan puolesta toivotan teille hyvää jatkoa ja menestystä tulevaisuudessa.

Muistamme hyvin kun tämä ikäluokka saapui lukiolle ensimmäistä kertaa. Jo silloin näimme, että teissä on paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia. Syksyllä 2018 aloittavien opiskelijoidenkeskiarvojen keskiarvokin oli huikea 8,56, joten osasimme odottaa teiltä paljon. Olitte tässäkinvalossa yksi kovimmista porukoista ikinä. Te myös vastasitte tähän kutsuun ja otitte lukionhaltuunne. Kevään yo-tulokset olivat myös mainiot. STT:n lukiovertailussa Muuramen lukio oli sijalla 20. suurten lukioiden sarjassa, joka on käsittämättömän kova tulos. Lukioita vertailussa oli 350. Aamulla oli kiva lukea lehteä, jossa tämä menestys mainittiin.

Aktiivisesta toiminnastanne saivat osansa myös kummiyrityksenne Muuramen Syke, HK Instruments ja Ommellinen. Liikkuva opiskelu hankkeemme sai teistä todellisia asiantuntijoita ja toimijoita joukkoonsa. Liikkatutorit tekivät Elina ja Jennimarin johdolla todella kovaa jälkeä. Tästä osoituksena lukion valinta Vuoden 2020 liikkuva opiskelu oppilaitokseksi.

Saimme nauttia osaamisestanne ja rohkeudestanne vanhempainkerhossa ja opekokouksissa. Te teitte lukuisa opiskelija-aloitteita, jotka kehittivät lukiotamme opiskelijaystävällisempään suuntaan. Tekoälyhanke on myös ollut täysin teidän varassanne. Opimme kaikki uutta tekoälyavusteisista oppimisympäristöistä, datan ja älylaitteiden maailmasta. Hyvien valmentajien Hannun ja Mikan johdolla tiiminne voitti jopa Jyväskylän yliopiston tiedepalkinnon. Kovia suorituksia nuorilta ennakkoluulottomilta tieteilijöiltä. Säilyttäkään nämä opit mukananne.

Kansainvälisyyttä harjoititte mm. Future Makers projektissa yhdessä hollantilaisen Maasluisin koulun kanssa. Heli, Markku ja Raili tarjosivat teille mahdollisuuden kurkistaa tulevaisuuden taitoihin ja yrityksiin. ReWi Visions projektissa Pian kanssa tutustuitte kiertotalousajatteluun ja yrittäjyyteen. Tämä JaPa ry:n ideoima hanke valittiin Euroopan parhaaksi hankkeeksi. Nämä asiat eivät tapahdu sattumalta vaan takana on paljon työtä ja ajattelua. Joukossanne on siis huipputyyppejä, motivoituneita opiskelijoita ja kansainvälisiä moniosaajia.

Kenties tärkeimpänä asiana toivoisin teidän muistavan ja omaksuvan kestävän kehityksen tavoitteemme : elää kestävää elämäntapaa ja huomioida muut. Se riittää.

Teistä ei hennoisi luopua, mutta siipenne kantavat kyllä maailman tuulissa.

Kiitos ja hyvää jatkoa elämäänne !


 


maanantai 3. toukokuuta 2021

Muuramen lukio 25 vuotta !

 


Kapteenin sanat

 

Onnittelut 25-vuotiaalle Muuramen lukiolle ! Hienoa päästä juhlistamaan lukiomme syntymäpäivää yhdessä teidän kanssanne.

Minulla on ollut ilo ja kunnia olla tämän laivan kipparina tai kapteenina puolet tuosta ajasta – yhteensä 12 vuotta. Siltä ajalta on paljon mukavia muistoja.

Muuramen lukio perustettiin vuonna 1995 keskellä pahinta lamakautta. Tämä oli jo sinällään suuri ja ihmeellinen teko kunnalta. Paljon oli myös kriitikkoja, jotka eivät halunneet kuntaan omaa lukiota, koska Jyväskylässä oli useita sellaisia. Onneksi positiivinen kanta voitti.

Muuramen kunnan päättäjät ja eritoten yrittäjät halusivat kuntaan oman lukion. Siitä saakka Muuramen lukiolla on ollut yrittäjyyttä eri muodoissa. Suurkiitos myös yrittäjyyskurssille tästä päivästä.

Vuonna 2003 perustetiin lukion osuuskunta Kisälli, joka jatkaa edelleen opiskelijoiden työ- ja harjoitusyrityksenä yhdessä Innolan kanssa. Kisälli on tärkeä osa lukiotamme.

Yrittäjyyslukio-toimintamalli syntyi puolestaan vuonna 2006 ja se jatkaa myös toimintaansa kuten yrittäjyysryhmä on tänään ansiokkaasti osoittanut. Yrittäjyysopinnoissa annetaan vapautta ja vastuuta opiskelijoille tehdä joku mieleisensä projekti, kuten tämä loistava laivaristeilykin on.

Kestävän kehityksen sertifikaatti saatiin lukiolle vuonna 2005 ja se on edelleen vanhin ja ensimmäinen Suomen lukioiden kestävän kehityksen sertifikaatti. Tässäkin osuimme oikeaan.

Suurin kiitos tästä loistavasta oppilaitoksesta kuuluu osaavalle päällystölle eli henkilökunnalle sekä meitä aina innostavalle miehistölle eli teille opiskelijoille. Molemmat haluavat panostaa omaan kouluun ja kokevat tämän merkitykselliseksi paikaksi tehdä työtä ja opintoja.

Toivotaan jatkossakin suotuisia tuulia ja myötätuulta pienen purtemme matkalle ja lukiomme jatkuvalle kehittymiselle.

Onnea ja kiitos koko heimolle !

t. Kapteeni Puustinen miehistöineen