Learn. Lead. Innovate.

Learn. Lead. Innovate

maanantai 29. toukokuuta 2023

Muuramen lukion työosuuskunta Kisälli 20 vuotta !

Vuosi 2021 oli osuuskunnan 20. kokonainen toimintavuosi. Huomionarvoista on, että näiden 20 vuoden aikana lukion osuuskunnan kautta on pyörinyt rahaliikennettä lähes 287 000 € ja se on työllistänyt monta muuramelaista nuorta. Kisällin 20. syntymäpäivävuotta juhlittiin juhlakahvilla 27.4.2023, jonne kutsuttiin kaikki yhdeksän talousvastaavaa, hallituksen jäsenet sekä Innolan valmentajat. Suur-Jyväskylän lehti kävi tekemässä lehtijutun Kisällistä ja näistä muisteloista.

 


Suur-Jyväskylän lehti 3.5.2023

 

Kisälli on painottanut toiminnassaan Kisällin tunnettavuuden lisäämistä yhteistyössä yrittäjyystalo Innolan kanssa. Kisälli on pyrkinyt myös linkittämään toimintansa tiiviimmin koulun muun toiminnan kanssa. Lisäksi nuorten omasta ideoinnista lähteneitä projekteja on toteutettu. Vuoden toimintaan kuului lisäksi lukuisia työtehtäviä sekä uusien yhteistyösopimuksien syntymisiä.

Työosuuskunta Kisällin tavoitteena on toimia lukiolaisten omana oppimistyökaluna työelämään. Kisälli mahdollistaa nuorille toteuttaa omia projektejaan sekä ottaa vastaan työtehtäviä ja saada lisäansioita. Lukion opiskelijat saavat näin luotua kontakteja yrityksiin sekä kaivattua työkokemusta ja käytännönharjoittelua teoreettiseen lukio-opetukseen.

Pyrimme edistämään nuorten kasvua tukemalla aktiivisuutta, omatoimisuutta, yritteliäisyyttä ja vastuunottoa omasta elämästä.

Tärkeää Kisällille on myös avoimuus ja demokratia. Kisälli tahtoo olla innostava ja avoin yhteisö, joka luo uutta ja kehittää lukioympäristöä.

Muita lähiajan tavoitteita ovat tunnettavuuden parantaminen lukion opiskelijoiden keskuudessa sekä se, että valtaosa lukiolaisista olisi mukana Kisällin toiminnassa. Pitemmällä aikavälillä pyrimme toimimaan malliesimerkkinä yrittäjyystalojen (Innola) ja lukioiden yhteistyöstä. Tavoittelemme roolia lukioiden osuuskuntien koulutuskoordinaattorina sekä maakunnallisesti näkyvänä vaikuttajana.

Kisällin mallin mukaan osuuskuntia on syntynyt noin kymmenen kappaletta, muun muassa Heinävedelle (Käskassara), Juankoskelle (Pisnes) ja Kauniaisiin (Grani). Viimeisempänä osuuskunnat syntyivät Suomussalmelle ja Riihimäelle (2021)

Aki Puustinen

Toiminnanjohtaja 

Kisälli