Learn. Lead. Innovate.

Learn. Lead. Innovate

tiistai 8. lokakuuta 2024

EduFuturan yrittäjyyskasvatusfoorumi 2024

 


Pohdimme kollegoiden kanssa EduFuturan yrittäjyyskasvatusfoorumin 2024 paneelikeskustelussa aihetta: "Mitä on kestävä yrittäjyyskasvatus" ? 

Meillä Muuramen lukiossa kestävän kehityksen sertifikaatti antaa luontaisen raamin kaikelle lukion toiminnalle ja opintojaksoille. Kestävyyskasvatus pitää huomioida kaikessa kuten hankinnoissa, opetuksessa, toimintakulttuurissa, sitouttamisessa ja arjen tekemisessä. Koulutuksen ja koululaitoksen rooli on hyvin merkittävä kestävyyssiirtymässä. 

Kestävä yrittäjyyskasvatus näkyy meillä mm. lukion arvoissa. Kestävyysarvoja vahvistetaan siten, että yksi keskeinen arvomme on vastuullisuus. Tämä näkyy kaikkien heimomme jäsenien auttamisena ja vastuunkantamisena jokaisesta. 

Vaalimme luontosuhdetta siten, että pyrimme tekemään joka vuosi jonkuntyyppisen metsäretken joko koko lukion voimin tai vähintään Keke2 opintojakson puitteissa pienemmälle porukalle. Viime keväänä teimme koko lukion luontoretken Leivonmäen kansallispuistoon. Tämä tarkoittaa suunnitelmallista luonnossa olemista säännöllisesti. 

Kestävyyttä lisää myös arkipäivän käytännön ympäristöteot. Miten limsa- ja energiajuomatölkit kierrätetään, miten mittaamme päivittäistä ruokahävikkiä, tai miksi olemme hankkineet kierrätetyt  Lukiolaiskanettavat opiskelijoiden tietokoneiksi. Nämä kaikki asiat näkyvät arjessamme ja koulun toimintakulttuurissa päivittäin. 

Kestävää yrittäjyyskasvatusta toteuttavat myös lukion yrittäjyyden opintojaksot. Niissä pohditaan alusta alkaen sosiaalista kestävyyttä : yrittäjyystiimit luovuttavat usein yrittäjyysprojektinsa tuloksesta osan hyväntekeväisyyteen tai sitten projekti tähtää koko lukioyhteisön ja/tai asiakkaiden (lasten ja nuorten) hyvinvointiin ja osallisuuteen. 

Kansainvälisissä matkoissa ja lentomatkailussa olemme pohtineet ilmastokompensaation maksamista lukion työosuuskunta Kisällin kautta. Erasmus+ projekteissa kartoitamme Green travel mahdollisuuksia matkustaa maata ja meriä pitkin ilman lentämistä tai suosimme lähimatkailua. Kotikansainvälisyys yhdessä suomenruotsalaisen  Kruunupyyn (Kronoby) lukion kanssa on myös tätä vastuullisuutta.