Learn. Lead. Innovate.

Learn. Lead. Innovate

maanantai 31. elokuuta 2020

Isänmaan toivoille !


Arvoisa juhlaväki

 Ensinnäkin aivan mahtavaa nähdä teidät kaikki tässä ja nyt – ihan livenä. Haasteellisen

koronakevään jälkeen ihmisten kohtaaminen on saanut täysin uuden ulottuvuuden. Pitkän eristyksen

aikana sitä kaipasi todella ystäviään, sukulaisiaan ja moni jo sovittu tapaaminen jäi tekemättä.

Onneksi kesä toi helpotusta tähän meille perin erikoiseen tilanteeseen. Toivottavasti olemme nyt

pääsemässä uuteen normaaliin ja koulutyö ja elämä palailee entiselleen.

 

Myös teillä uudet ylioppilaat kevät oli hyvin poikkeuksellinen. Ylioppilaskirjoitusten aikataulua

tiivistettiin ja osa teistä joutui venymään jopa viiteen ylioppilaskirjoitukseen viikossa. Vaikka tämä

kiristynyt aikataulu aiheutti ahdistusta ja epävarmuutta, ylioppilaskokeiden tulokset eivät kärsineet.

Tämä ikäluokka teki Muuramen lukion kaikkien aikojen parhaan yo-tuloksen. Valtakunnallisessa

Suomen tietotoimiston vertailussa olitte sijalla 12., joka on aivan käsittämätön tulos. Keski-Suomen

lukioista olitte kirkkaasti ykkönen !

 

Mikä sitten johtaa tällaiseen menestykseen opinnoissa ja elämässä ylipäätään ?

 

Suomalainen tietokirjailija ja sarjayrittäjä Jussi Töytäri on maininnut viisi vinkkiä onnistumisiin.

Ensimmäiseksi sinun tulee tietää minne olet menossa. Puhumme myös tavoitteista tai päämääristä.

Tässä tapauksessa suunta on tärkeämpi kuin vauhti. Jos et tiedä mihin olet menossa, päädyt

todennäköisesti johonkin muualle. Kun tiedät mihin olet menossa, keksit kyllä

miten saavuttaa tavoitteen.

 

Innostunut ihminen puolestaan vetää muita puoleensa ja innostuneisuus kasvaa. Jokaisen teistä ja

meistä tulisi löytää se oma juttunsa, josta innostuu. Tiedän henkilöitä, jotka voivat puhua vaikka

viisi tuntia putkeen golfista, puutarhanhoidosta tai vaikkapa linnuista. Innostuneen ihmisen kyllä

tunnistaa. Toisin sanoen ellet pidä siitä mitä teet – tee jotain muuta.

 

Useiden menestyneiden ihmisten sanotaan olevan rohkeita. He saattavat olla omaperäisiä ja erottua

jotenkin massasta. Kannattaa siis keskittyä siihen missä on jo valmiiksi hyvä ja tulla siinä ennen

pitkää erinomaiseksi. Tällaista siviilirohkeutta voitte tarvita jo aivan lähitulevaisuudessa. Jollakin

voi olla edessä muutto toiselle paikkakunnalle tai uuden työ –, opiskelu- tai armeijapaikan

vastaanottaminen. Uskallusta tekemiseen.

 

Parhaiten asiat yleensä onnistuvat porukassa tai yhdessä tekemällä. Toivon siis sinunkin lentävän

oikeassa parvessa, joka toteuttaa samaa kuin sinäkin. Kysy, ole utelias ja hyödynnä verkostojasi,

sillä uuden oppiminen ja kehitys syntyvät porukoissa, tiimeissä ja joukkueissa. Ja muista, että

parhaat neuvot saat tekijöiltä, et arvostelijoilta.

 

Hyvin oleellista pärjäämisessä on myös ajatella myönteisesti. Ajatuksesi ovat energiaa, jotka

vetävät puoleensa itsensä näköisiä tapahtumia ja ihmisiä. Myönteisessä ajattelussa tapahtuu metka

siirtoilmiö – kun ajattelee positiivisesti, alkaa puhua positiivisesti ja lopulta niitä hyviä ja

positiivisia asioita alkaa tekemään ja niitä tapahtuu ympärillä. Melko yksinkertaista, mutta toimivaa.

 

Millaista tulevaisuutta sitten toivoisin teille isänmaan toivot ?

 

Ensinnäkin haluaisin, että jokainen teistä löytää sen juttunsa. Se voi olla harrastus, opiskelu, työ tai

joku muu intohimo. Tärkeintä ovat kuitenkin hyvät ihmissuhteet. Ihmisistä inspiroituu, heiltä saa

tukea ja toisaalta lohdutusta vaikeina aikoina. Lukioaikana teille on saattanut syntyä ystävyys- ja

kaverisuhteita, jotka kestävät läpi elämän. Vaalikaan ihmissuhteitanne, älkääkä unohtako

kavereitanne. Haluan myös, että te olette jatkuvasti avoimina uudelle ja olette suvaitsevaisia

erilaisuutta kohtaan. Ripaus rohkeutta ja hulluuttakin on toivottavaa.

 

Ja muistakaa juurenne, se mistä olette lähteneet ja mihin olette menossa. Oma perhe on se

 turvasatama, jonne voitte palata aina tapahtui mitä hyvänsä. Myös lukion ovet ovat aina teille

 avoinna ja olette tervetulleita kylään. Keijo ja heimo odottavat teitä. Tulevaisuus on teidän, joten

 antakaa palaa ! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti