”Menestys on sitä, että pidät itsestäsi, pidät siitä mitä
teet ja pidät siitä miten sen teet” totesi Maya Angelon – yhdysvaltalainen
ihmisoikeusaktivisti ja kirjailija.
Tänä päivänä teidän nuorten menestys saa kruununsa kun
teidät julistetaan ylioppilaiksi. Sanotaan,
että ylioppilaana ihminen on viisaimmillaan, jos sitä
mitataan yleistiedon määrällä. Tämä varmaan
pitää paikkaansa. Yleissivistävässä lukiossa opiskellaan
historiaa, maantiedettä, kemiaa, kieliä,
fysiikkaa ja monia muita aineita. Tällaiset opinnot
laajentavat yleissivistystä. Tämän jälkeen jatko-
opinnoissa ajattelu kapeutuu ja syvenee, koska usein
keskitytään johonkin tiettyyn oppiaineeseen tai
alaan. Toivon, että katsotte maailmaan avoimin silmin ja
uteliaina monelta kantilta ettei tämä laaja-
alaisuus kapene.
Myös Suomi on monella tavalla ja mittarilla menestynyt
valtio. Itsenäisyyspäivää on upeaa viettää
valtiossa, joka on maailman tasa-arvoisimpia yhteiskuntia.
Sukupuoli, ikä, varallisuus tai syntyperä
eivät määritä meidän suomalaisten mahdollisuuksia. Kenestä
tahansa voi Suomessa tulla mitä
tahansa - vaikka pääministeri tai presidentti. Oma
lahjakkuus ja ahkeruus työnteossa ratkaisevat
menestyksen. Toki ripaus onneakin tarvitaan ja
verkostoitumiskykyä.
Saamme asua maassa, jota pidetään maailman onnellisempana
maana asua. Toivottavasti olemme
myös lukiona pystyneet tarjoamaan teille sitä parasta.
Lupasimme lukion
ensimmäisenä päivänä, että lukiossa viettämänne aika tulee
olemaan teidän siihenastisen elämänne
parhaat vuodet. Onnellisuus on kavereita, ystäviä, itsensä
kehittämistä ja haastamista. Se on myös
turvaa ja luottamusta omaan osaamiseen sekä realistisia elämän
jatkosuunnitelmia.
Suomea on tituleerattu joskus Pohjolan Japaniksi. Maamme on
tunnettu teknologisista
innovaatioistaan ja kehityksestä. Lukiomme opiskelijat ovat
päässeet osallisiksi myös tästä
kehityksestä. Olemme testanneet ja tutkineet voiko
virtuaalitodellisuutta tai tekoälyä hyödyntää
oppimisen tukena. Tällainen personoitu ja elämyksellinen
oppiminen voi lisätä motivaatiota. Näihin
taitoihin törmäätte taatusti jatko-opinnoissa ja myöhemmin
työelämässänne. Suomella on
kunnianhimoinen tavoite olla maailman kärjessä kansalaisia
palvelevien tekoälysovellusten
kehittämisessä.
Myös te olette kehittäneet monia lukiomme osa-alueita.
Joukossanne on lukiomme ensimmäinen
opasopiskelija, vanhempainkerhon opiskelijajäsen,
opiskelijakunnan puheenjohtaja ja
ilmaisutaitokerhon kantavia voimia. Liikkuva opiskelu on
teille tuttua ja moninaiset
liikuntaharrastukset ovat teille arkipäivää : teissä on
jääkiekkoilijoita, valmentaja, salibändyn
pelaajia sekä golffari. Jonkun teistä olen tuntenut
jalkapallon parista aivan pikkutytöstä lähtien.
Jatkakaa tätä liikunnallista elämäntapaa, sillä se antaa
virtaa ja energiaa muuhun elämään ja
opiskeluun.
Millaista tulevaisuutta sitten toivoisin teille isänmaan
toivot ? Ensinnäkin haluaisin, että jokainen
teistä löytää sen juttunsa. Se voi olla harrastus, opiskelu,
työ tai joku muu intohimo.
Tärkeintä ovat kuitenkin hyvät ihmissuhteet. Lukioaikana
teille on saattanut syntyä ystävyys- ja
kaverisuhteita, jotka kestävät läpi elämän. Tiedän tämän
kokemuksesta. Haluan myös, että te olette
jatkuvasti avoimina uudelle ja olette suvaitsevaisia erilaisuutta
kohtaan. Ripaus rohkeutta ja
hulluuttakin on toivottavaa.
Ja muistakaa juurenne, se mistä olette lähteneet ja mihin
olette
menossa. Oma perhe on se turvasatama, jonne voitte palata
aina tapahtui mitä hyvänsä
. Myös
lukion ovet ovat aina teille avoinna ja olette tervetulleita
kylään. Te olette aina heimomme jäseniä.
Oikein hyvää joulunodotusta ja itsenäisyyspäivää kaikille !